Kohotettu kangas, symbolinen voima.
Ritarillinen ihme tempaavassa tuulessa.
Vielä meissä kasvaa entisajan voima.
Me olemme ripustetut raanut,
me olemme satava lumi,
me olemme valot pimeässä,
me olemme perinteikkäät menot,
me olemme palaavat joutsenet.
Me olemme sinun värisi,
me olemme sinun ompeleesi.
Ja sileät saumasi ovat meille rakkaat.
Syvän taivaan lintuna,
pohjoisen yön tähdistönä.
Sinulla on kirkkain valo.
Sulkiesi takana komein kaari,
maassa valkein pukusi hohtavana peitteenä.
Siipisulat yhdessä kerrotte tarinaanne kauan.
Olet pyhien peltojen toivotuin lemmikki,
kanssamme kaipuulla kulkeva kaunistus.
Makeiden vesien synnyttäjä,
vihreiden peilien virtaava vaeltaja.
Silmiesi kuultava katse,
kehosi pysähtymätön eloisuus.
Välkkyvät kasvot, hopeinen ääni.
Kivisen kunnaan kirkkain teos.
Sinä villi vekara.
Kanna kaarnalaivamme kauas.
Valossa vaisto, hämärässä toinen.
Jokin haluaa lähelle vailla veren kohinaa.
Olen asunut metsässä villipetojen sylissä.
Yksinkö vaellat ja nukut kylmin jaloin.
Ethän näe pimeässä, ennen yötä liiku.
Palaako vaistosi vielä.
Sytytä lyhtysi, jäljet vastasataneessa lumessa.
Tunnet lähenevän mutta peitsi ei polta varjoja.
Valkoisen kuuran takana rauha ja pimeys.
Kunnioita niin elät ikuisesti.
Matala väylä auennut,
sininen harso salattuna edessä.
Ennätit jo hiljaisilla sanoilla peitetyn matkan päähän.
Laitoin sinulle kutsun, ripustin kuvasi kehyksiin.
Näytin sinulle valoa. Heijastatko takaisin.
Aika käy edelläni siihen asti kunnes lähden.
Pidän ojennetusta langasta kiinni,
vedä minut sillä lähemmäs. Ja usko.
Tämän yön silta oli kevyempi jälleen.
Aikojen alun esikoinen,
maailmankaikkeuden kasvatti.
Sinisen hetken jälkeläinen,
yön vankka sydän.
Kehrää tummimman loimen,
loihtii syvimmän säkeen.
Istuu ilonasi iltaisin.
Kestitsemättä ahertaa,
langettaa kylmän kehyksensä.
Katsoo kaihotta kaikkialle.
Näkymätön valo osuu sinuun vain silloin.
Tarpeeton esine, turha tavara, hyödytön kapistus.
Loistava lahja kuin pariton nappi.
Kivojen kappaleiden tienoo vie toivottua tilaa,
tyhjän elämän kuori karisee kilometriin.
Valloittavan kätevä pöly pyyhkii helmoillaan sinua.
Hukattujen hyödykkeiden hankalat hiukkaset,
virtaava vermeiden vyöry. Läjäpäin painavaa roskaa.
Omistatko kaiken jo.
Tarttuu irtoamatta iholta,
lohkeaa liukkaina liuskoina.
Kiinnittyy sanan terään tarratta.
Kulkee lyhimmän matkan.
Kasvattaa karun kerän sisällä,
omii mielen muhkeat maisemat.
Kilahtaa kohteeseen kevyesti.
Hokee kulunutta mantraa,
tylysti töksäyttää, ehostaa ehdoitta.
Sekoitettujen sanojen säilät,
romuttunut hiekkakakku.
Vain harmaata huokailee.
Ja kertoo kirkkaasti sinulle.
Hanki omat värityskynät.
Kuulin sinut kaukaa. Kutsuttuna tulit.
Aavistus nostaa sinut ylös niin
että jalkasi eivät osu maahan.
Valtava lohkare kohoaa ylläsi,
asettunut säkki sätkii elämäsi ympärillä.
Paino musertaa sirpaloidut, varjo repii särkyneet.
Hiljainen rusahdus omistaa hetken.
Ja raskainta maailmassa olet sinä.
Tunnen painosi jo.
Riittänyt et rajaamaan.
Huomenna jo unohdettu vanki ja lieskat.
Vääntää voi voimin, rikkuu vain osin.
Haavoitettuna sotilaana, taisteluakaan häviämättä.
Lasi erottaa elämän.
Saatan olla vaikka palelen. Aika katoaa aina.
Elämän kantajille, tulenjohtajille.
Pelastu seuraavasta, kuole viimeiseen.
Sinä olet kilpi.
Kipusi on helppo kuin huokaus.
Kun portit on auki sinä hyökkäät,
nostat ankarat joukkosi taistelevaan tuleen.
Ja sinun sielusi huutaa viimeiseen hengenvetoon.
Pelotta annat tuleville voiman.
Älä nosta katsettasi ennen.
Kylmä vasten ihoa,
kaiho kasvatti uuden oksan.
Oletko täällä taas.
Lahjasi annoit, rakastetut kasvot.
Kauniina ripustit yllesi korut.
Kiiruhda kauas.
Siunattuna lähde vain palataksesi jälleen.
En tarvitse valoa enää.
Pulitilkku visertää mutta pikkulinnut karjuu kovaa.
Silloin on vaikea nukkua nätisti.
Kaikki miehet kannelle. Naiset meni yli laidan.
Samaa ei saa ottaa.
Enkelin puremaan ei kuole.
Nenä ei ole elin.
Onko hirvikärpäsillä sarvet.
Minä en luota parsakaaliin.
Taipumaton mutta ei pehmeä.
Hiljainen mutta ei äänekäs.
Pidättyväinen mutta ei suuripuheinen.
Vaisu mutta ei mitäänsanomaton.
Nöyrä mutta ei voimaton. Mieto mutta ei tylsä.
Rehellinen mutta ei tahditon.
Kokonaan mutta ei tyynni.
Kyllä.
Näemme pimeässä ja uimme kylmässä pinnassa.
Halusitko tietää muuta.
Toinen maailma syntyi käsissäsi.
Tappavan kärjen kautta vuodatit sangoittain surua.
Hahmoton alkuaine kiehuu.
Kantaa hopeisessa korissaan lohtunsa sinulle.
Letittää kurittomat hiukset, sitoo rautaisan nyörin.
Antaa sinulle jälleen kaksiteräisen miekan.
Ikuinen taistelu käydään valoisan matkan väleissä.
Muistatko vielä silloin paljonko elämä painaa.
Sinut lähetettiin tänne rikkumaan.
Kahtiajakoinen pilari riiputtaa sinua hatarista ranteista.
Kauna kääntää kolean kolmeen suuntaan.
Pian näet laakeimman pientareen,
uhmaat sillä toisarvoista tarinaa.
Kutsut kantajasi alas.
Ja muistat hetken kun sateen raja ei yltänyt sinuun.
Kannatella taivasta, astua ylöspäin.
Miksi katosit.
Aika syttyy ja palaa loppuun.
Et ollut siinä.
Unohdin, rakkaus on tietämätön maailmasta.
Kaukana sydän, kauempana sinä.
Me emme ole. Olin ja olimme aina.
Kiehuu kaukana, lähellä liekki.
Saatan mennä, veri edellä hautaan.
Ystäväni, olet kirkas yhteys.
Olet tutkittu ydin ja läpäisevä liikutus.
Olet tutun keskipisteen vankkumaton perustaja.
Olet horjumaton liittolainen,
huojuvan hengen salliva sydänystävä.
Olet järkkymätön vastapaino, voimakas virtaus,
uskottu valoisan vallan viesti.
Ja kumppanina kaikkeuteen,
nostat minut ylös niin että aurinko häikäisee.
Saattajani, siksi,
pyydystän sinulle pehmeimmän poutapilven.
Kadotin sinut taisteluissa tuhannen vuoden.
Päivisin etsin sijaa. Riippuakseni langassa.
Kulkeakseni kanssasi öisin.
Jos olet siellä, lupaa.
Taistele läpi kaiken kytkeytyäksemme jälleen.
Lupaan uhrata elämälle kaiken.
Minä teen.
Yksi pala kerrallaan.
Sitten kun olet aikuinen.
Varo kaikkea, usko mitä sanon.
Älä koske vaihdekeppiin.
Pelastan maailman.
Odota tässä.