Ilma väreilee, erämaa kiihtynyt.
Laossa makaa jo maksajat.
Tumman vihreä haalennut, sininen samentunut.
Ankarasti harvennetut sielut mahtuivat tänne kerran.
Kaksiset aikalaiset asettivat sen otsalle.
Valuuttana kaikelle koko tulevaisuus.
Ymmärrystä vailla elimme aarnion ohi,
siedettyä sanomaa salaten.
Kunnes metsä ei kaikunut enää.
Se hohtaa sinusta.
Sinä olet syvempi kuin tietous.
Sinä olet laajempi kuin kuri.
Sinä olet kauniimpi kuin soma.
Sinä olet tarujen kengittäjä.
Sinä olet liekinheittäjä.
Sinä olet pelastaja.
Sinä olet ikiaikainen soturi.
Sinä olet ihmeellinen eläin.
Päivä sen jälkeen kun kaikki päättyy.
Se tulee uniin ja haluaisi olla todellisuutta.
Vie se pois ja kanna kauas.
Se on täällä. Se on minussa.
Pimeä,
tule lähemmäs ja huominen alkaa.
Mene pois ja aika pysähtyy.
Elä kuin ennen,
varjo minusta jää.
Lipuu laveasti, lakeasti liihottaa.
Sateen ja tuulet manaa.
Hehkeä olento, elät väreissä.
Koristeltu kauneus on kammattu sinuun.
Kieppuvan suunnan kevennät, kotiisi kahiset.
Apila näki sinut kedolla tänään.
Ilmankos ollessasi lumoat.
Sinä synnyt aina kahdesti.
Oman elämänsä artistit.
Eri aina parempi, toinen tekee tietoista tuskaa.
Vertaistaan vailla, itse elit hienommin.
Monta vitsaa vastakkain, rinnastaa jo ruttoon.
Epäkelvot päätteet, katteeton kaiku.
Piippaajaa vailla.
Melkoinen meteli minusta.
Huomenna lähetän teidät kiertoradalle.
Kohti kuivaa, karu maasto.
Kuumuutta ja kipua kangastuu.
Menetit jo muut,
yksi aisti pitää sinut täällä.
Lahjoitus lievitti lian,
ahnaat suut syöneet saastan.
Velatta ja vilutta,
tunnetko janoa enää.
Kuinka kauan vielä.
Sinä olet seuraava.
Väreile voimakkaasti,
huuda tulta terästäen.
Älä päästä pelkoa pakoon.
Matele rajalla, pienene pakolla.
Ota voimasi esiin.
Karmiva koitos, ankara aave.
Ehditkö hetkeä ennen.
Miksi katse tuntuu aina selässä.
Ropinaa puvun katolla,
huppu aina naamalla väärin.
Käärii pienen palan sokeria suojaan.
Kuvitteellinen lähde jonka päällä kävellä.
Yhdistää uomat ja niiaa maahan,
pieni lapio liittää läntit.
Sade soljuu, kohtalainen läträys.
Vetää taajaan jalallaan viivan.
Tiesitkö.
Mereni on syntynyt vesiurista.
Vilkas välähdys kiskoi sen esiin,
pölytön pientare selkeytti sanoin.
Valtava voima kaivaa lumesta kielon.
Väritön virta tuo sen sinulle.
Joki voisi uurtaa muttet malta,
auraa läpi maaperän.
Taittuvat vuoret asuvat sinussa.
En kutsu sitä, se on jo täällä.
Ennätit liian kauas, tunnetko polkusi takaisin.
Haavoitettu hahmo hengittää kylmää ilmaa.
Kahleille ei ole tilaa.
Juokse kohti nimeä kysymättä.
Elä kuin eilinen sadan vuoden takaa.
Kadotit minut, löydä seuraavassa.
Nyt. Päästä irti.
Kovasta kodista kipeään maailmaan.
Utelias sydän korjasi orvosta osan.
Kipinästä teit etäisen perheen,
kylmän vankilan velasta vaikenit.
Hymyilin kanssasi usein.
Luova punos varjelee sivua,
ystävänä viimeisen kaarteen.
Olisin pitänyt sinut vielä.
Peitin sinut heinäkuun kukilla.
Eksynyt sana ei riitä
vaikka rinnasta sen revit.
Tiedäthän,
häpeä painaa enemmän kuin toivo
mutta tahto ei ole kevyt.
Siksikö ojensit raskaimmat lastut.
Kannattelee pakosta.
Rakkaudesta saavut ja pelolla lähdet.
Kysyitkö koskaan elämäni hintaa.
Et voi laskea arvokasta käsistäsi niin.
Kaikuva pesä, eloton korpi.
Kauhuja koet öisin.
Kasassa makaa, ohuet poltteet.
Lieskat kaikissa taivaissa.
Nälättä eksyin kun sieluton liemi kiehui,
kipakka kumina koristen.
Varjosta väännät kaiun.
Etkö tunne enää vastaan.
Kuolemattomat arvet viilsivät meidät.
Vedenjakajana taivaalla,
sinua vetää kiviset kiskot.
Ikiaikainen häly kaikkoaa yöksi.
Uppoaa kehräten hopeista helyä.
Lähetin terveiseni sinulle eilen,
tohditko vierailla.
Mutta muista,
täältä tähdet eivät näy aina.
Loppumaton tie, pimeät koivut pakkasessa.
Miksi sudet tappavat.
Välititkö.
Pitsinen päiväpeitto, heinät lakanoissa.
Aina yritin yksin.
Sieluni asuu siellä missä sinä kuljit,
menin sen läpi.
Toinen iho rakeilee, halkeamasta pääsit.
Miksi kuljit mustana.
Näetkö, häkkisi on auki.
Kaitasuon kaltainen.
Lähtemätön, samea, hiljainen.
Siellä asui ikivanhat olennot ennen.
Yksi käsky rikkoo rajat,
odottaa tuottoa tuhansista kerroksista.
Repiä irti juurineen ja kaivaa kohti pohjaa.
Miten voit menettää kaiken nyt.
Et ole oikeutettu siihen.
Katkeamaton tahto toi sinut tänne.
Silloin annoin sinulle kaiken.
Puhdas pinta josta toinen näkee läpi.
Nokea lasissa kirkkauden tähden.
Varastaa ajan uudelleen,
kietoutuen kauniimmin.
Kuka olin sinulle.
Silloin annoit minulle kaiken.
Eilinen on mennyt edeltä,
sen ääni ei kuulu enää.
Eksymättä kysyä suuntaa,
kävellä liikkumatta reunaa.
Tulet ja lähdet, samanlainen taivas.
Vie minut sinne missä olin ennen.
Huomisen kurjet ovat palanneet taas.
Lahjaton, pieni.
Suureksi, haaveenaan voima.
Kestämätön pinta heijastaa valoa.
Jos näet taakse niin kerro,
kuinka pääsen yli.
Yksin en ole,
kestämätön sielu riiputtaa päätään kuin kuollut.
Alas ammuttuna yritän taas.
Milloin laukaus kuuluu.
Silloin on jo myöhäistä.
Sinun nimesi on kultaa,
irrallaan maasta silloin lähdin.
Lujaa liikkuen sen valjastit,
hamuten hopeaa.
Ja kuiskin sen sinulle,
näin unta jossa elin.
Laukkasit kuin itsepäinen ori jota en ojentanut.
Polkuni murtunut missä kävelit hetken.
Nokea kyynelten takana,
löydänkö sinut vielä.
Silti. Olen tuntenut sinut aina.