Kierrä kiemurat uudelleen,
opitko koskaan miksi olet vika.
Laitatko katoamaan jos en usko.
Ovi on pahan puolella. Iskit siihen reiän.
Periksi en anna mutta he kantavat minut pois.
Sido sanasi tiukemmin.
Lipeää vailla, kuinka sen voi pyöritellä väärin.
Puristaa pahaa painokkaasti kohti rintaa.
Hievahdus kestää vuosikymmenen,
sen heijastus ei ole levoton enää.
Rakensin sille sillan joka kantaa.
Ulotut haihtuvaan tilaan,
kätkeydyt vaihtuvaan vireeseen,
siirryt suunnattuun sijaan.
Kadotettu tieto palauttaa sen sinulle,
väistyy tieltä vihmoen ja sallien varustaa.
Tuttu ja tuntematon tienoo näkyy sinulle taas.
Ethän kiellä koskematonta sillä monta lähtöä koit.
Huolella kätketty tola, väritön ja vieraileva muisto.
Holvi jossa sinä sijaitset.
Se oli kadotettu hautapaikkasi.
Terävä höyhen halkaisee pinnan,
sievä rosoisuus rikkoo rauhoitetun rajan.
Historiallinen aihe, sulavan veden elävä jäsen.
Rakentamaton viestinviejä kantaa korttaan kauan.
Eheytetty katkos niiaa nilan nurin,
vie kauniin ja karun kunnialliseen kotiin.
Täysi kiertolainen nostaa varjokuvasi esiin.
Kristallisen yön tuttu, jäätynyt ja tuntematon teos.
Mustan pinnan vääjäämätön hajamielisyys.
Talven pimeä korpi on ihmeellinen lahja.
Liatta läikkyy, säkeittä ärjyy,
tuskaisena uhoaa.
Valo ei osu siihen enää.
Kulkee tilasta toiseen, perässä seuraa.
Poistuiko jo vai vieläkö täällä.
Kumea ääni reunatta saapuu. Mihin laskea loput.
Liki laveaa alaa, yksi on joukosta poissa.
Se löytyy taas keväällä.
Mestari menneen, tietäjä tulevan,
aina näkyjään tiimaa.
Keksitty taito, neuvokas viisaus.
Tieto ei tuo tilalle tuskaa.
Kauas lakaisee, siirtää sihdin syrjään.
Valistaa tyhmää kansaa, mieltää menemättä totuuteen.
Onneton älyäjä.
Katalat sanat kiinittivät sen sinuun.
Valuta perätön pötypuhe viemäriin,
huljuta heikon huhu mielen sakokaivoon.
Varjo leijuu varassa köyden,
tumma avain käännettynä sinua kohti.
Läpi kulunut aika, pinnaton palo.
Valtavan ikävän viiltävä viileys,
toinen pinta toi sen esiin.
Ikijään takana pinta väreilee,
nostaa sinut ylös vaikka et aio herätä vielä.
Siksi veden alla ei ole hiljaista.
Kirous haudattuna metsiin,
sinua seuraavat sadat sudet.
Luoditta liikut, kaikua keskellä korven.
Herkkä haju havaitsee huojuvan tornin.
Etäisyys kasvaa, kiertävä piikki kehällä.
Edessään jakaja. Et pääse kaltevan rajan yli.
Punaiset pisteet, pirun pellon poijut.
Syrjäytetty sivusi sakkaa.
Silloin kuu oli ovaali.
Väkevä ote, ihon alla kiehuu.
Vihollista päin, sirpaleet ja tuhka sydämessä.
Sinun ihoosi rakensin kodin, enää en löydä takaisin.
Läpi kehon ja suoraan ylös. En ansainnut sinua.
Kauniisti riistetty.
Pudista se puhtaaksi tai revi rikki sanoin.
Katsoitko taaksesi enää.
Siistinä pinona, väreinä matkassa,
mukana hiuslenkki ja kaikki elämän tarrat.
Väriliidut sulaa auringossa.
Lentää voi jos hyppää korkealta, vaikka ei saa.
Pikkukiviä kengissä, jatkaa reitillä juosten.
Puumaja ja kolme perhosta.
Miksi omenapuu ei kasva sisällä,
vaikka laulaa voi.
Kuinka sen teit, opinko myös.
Sanatonta ja haurasta.
Hymy kattaa illan säteet.
Keitin sinulle ruuan voikukista.
Kiedottuna peittoon, muistan veden rajan.
Näin molemmat maailmat.
Aarre halkesi ja katosi.
Routa toi sen esiin taas.
Nyt värit haalistuneet.
Sinun luoksesi painajaisista juna menee iltaisin.
Kaunis muisto ja kiperä sana.
Mitä enkeli tarkoittaa öisin.
Kannan mukanani kaiken.
Olen itsenäinen haamu,
olen kohotettu taivas, olen lahja ja velka.
Olen kaunis aikomus,
olen veresliha, olen kekseliäs kuume.
Olen sekava sävel, olen sankarihauta,
olen itseni pahin vihollinen.
Olen keksitty keino,
olen viilletty vaino, olen levoton liekki.
Olen riippumaton ja rajaton kaiku.
Vimmalla vaientaa, raivolla repii.
Käärii ladatun katseesi kumoon.
Hätkähtänyt lujuus ei tullut sinua rajalle vastaan.
Vihlova juoni kaivaa aseet esiin.
Muistuttaa kivusta sopivan seulan läpi.
Halkaisee maat, lohkaisee liirrot.
Heijastaa hienon kuvasi lasista kiveykseen.
Tavanomainen toivo kumartaa sinulle.
Pelastaa ajasta merkitykselliset.
Se olet sinä.
Pitkään kaivattu kiintopiste,
katoavainen luonne.
Kylmä ja kiehtova kauneus.
Kasaat joukkojasi kohti kylmenevää pintaa.
Rappaatte rosoiset pinnat ja tuntemattomat polut.
Leijuva valo lähettää sinut takaisin ylös,
johdattaa sinut sirosta sateesta kantavaksi mereksi,
salatun salin sumuksi.
Ja kun katsot tarkemmin,
kahta sinunlaistasi ei ole.
Valoisat hahmot, kylmät ja kauniit, herrat ja rouvat.
Suomalaiset sielukkaat muodot.
Aallon askeettisuus, villisti vikuroiva jäävuori.
Toikkaroivat kuutiot, lentävä luolaluumu.
Aimo annos sinisiä lumpeenkukkia,
kelluu kauniiden terälehtien tähden.
Tyyni lastenhoitaja kylpee väreissä.
Wirkkaa yhteen lasiset säikeet,
sulattaa muuntuvan massan.
Olette kauniit keräilykohteet,
hienot ja upeat elämäntyöt.
Uursit tänne ikuisen urasi.
Jäit havujen tuoksuksi,
liian suuriksi saappaiksi,
jäit kopinaksi eteisessä.
Jäit hyräilyksi, ilmapuntariksi,
keinun kuluneeksi kädensijaksi.
Jäit satavaksi lumeksi,
valoksi vihreiden lehtien takana.
Jäit todellisiin uniin.
Ja minulla on sinua ikävä.
Tulinen astia läikkyy, metalli on sulaa.
Säkenöi ja lumoaa.
Se oli elämän välitiellä.
Kun saavuit et tiennyt miten se muotoutuu.
Mitä jätät taakse, mikä itkee vuoksesi vielä.
Kaunista sisällä kaikkien,
vain sinut hehkuvana nähnyt moni.
Tunnetko jo ne jotka tulevat jälkeesi.
Sinulle sarastaen,
usvaa uhmaten, tummuuden tyynnyttäen.
Kultainen aamu pyyhkii yli tähtien valon.
Olet kiertänyt yhden jälleen.
Oranssi kytkös kiskoo anteeksiantavan auringon esille.
Säteilevä liike hypistelee seittejä semmaleissa.
Kiiveten ylemmäs kuivattaa kaikkeuden kasvot.
Rauhallinen koitto,
tuo ikinuorena takaisin sulavat sillat ja niiaavat värit.
Tunnin ikäinen tuliainen.
Pidän sinut niin kauan kuin voin.
Sininen ikkuna, tuuleton tila.
Viileämpi aika oikaisee piirit,
kaaresi hengähtää hetkeen.
Pitkä päivä taipuu kelluen kohti iltaa,
kohinat kallistuu kumaraan.
Miellyttävä seitti ottaa unen ajasta kiinni,
ripustaa tumman takkinsa yöksi.
Sinut on arvottu olemaan.
Huomenna, sinulla on kaikki elämän mahdollisuudet.
Terävä torstai kaipaa keittäjää.
Vihreä ja rakas rokka, keksitty kipuihin kansan.
Pyöreä pakkaus, poimittu sinulle.
Maku mahtuu runkoon monen.
Huokeat höysteet painavat päivän pelastuksen alas.
Kielien kertoo kulusta, kolosia paisuttaa.
Muistaa toki lähettää läpinäkyvät terveiset.
Rakkaastasi et silti luovu
vaikka huokaat taas – olet yksin illan.
Vaistosin sinut läpi läheisen hehkun.
Oudoksi tallottu tila laajenee,
kahden kohdatessa ympärillä kaikki on tyhjää.
Näkymätön sidos puhuu sanatta sinulle,
totuus tuijottaa herkeämättä.
Arvaamaton hahmo havaitsee sinut sameasta joukosta.
Vetovoima vihmoo.
Levoton lämmön tunne valelee väljät vuodet,
kiristää kehän alun ympärille.
Sinulla on kirkkain katse. Viesti ohjattu kauttasi minulle.
Sula keho kutsuu kauneimman ihon alle.
Olet värisevä nähtävyys ja koskematon terä.
Siksi. Annatko minun olla tässä.